Yhdistys

YLEISTÄ

Jalkakirurgit Suomessa ovat kirurgeja/ortopedejä, jotka ovat keskittyneet nilkan ja jalkaterän alueen ongelmien tutkimiseen ja hoitoon. Muualla maailmassa on käytössä myös ammattinimikkeet podiatri ja podologi, joista kaikki eivät tee leikkaustoimenpiteitä. Maakohtaisia eroja on runsaasti ja podologien ja podiatrien työnkuva vaihtelee myös sen mukaan.

Jalkakirurgien merkittävin kansainvälinen kattojärjestö on American Orthopaedic Foot and Ankle Society (AOFAS). Kyseessä on amerikkalainen nilkka- ja jalkateräongelmiin keskittyneiden lääkäreiden kattojärjestö, joka järjestää vuosittain alan merkittävimmän tieteellisen kokouksen (AOFAS annual meeting). AOFAS on perustettu 1969 ja siihen kuuluu lähes 2000 jäsentä maailmanlaajuisesti. AOFAS:n oma julkaisusarja, Foot and Ankle International (FAI) on alan keskeinen tieteellinen foorumi. Euroopan vastaava kattojärjestö on European Foot and Ankle Society (EFAS). EFAS:n kuuluu tällä hetkellä 3000 jäsentä 17 eri Euroopan maasta. Etelä-Afrikka on mukana yhdistyksessä etäjäsenenä. Yhdistyksen puheenjohtajana on tällä hetkellä saksalainen Martinus Richter. Yhdistyksellä on myös oma tieteellinen julkaisusarja Foot and Ankle Surgery.

JALKAKIRURGIA SUOMESSA

Suomessa jalkakirurginen tietämys ja hoitokulttuuri on ollut aikojen saatossa varsin vähäistä ja hajanaista. Hoitovastuu on pitkälti ollut fysioterapeutilla, apuvälineteknikoilla, kiropraktikoilla, yleislääkäreillä, fysiatreilla, yleiskirurgeilla ja ortopedeilla. Ortopedi Veijo Hoikka voidaan nimetä alan uranuurtajaksi. Hän julkaisi yhdessä Seppo Anttilan kanssa ensimmäiset suomenkieliset artikkelit aiheesta 90-luvulla. Tämän jälkeen jalkakirurginen osaaminen, tutkimus ja hoitoprosessit ovat kehittyneet merkittävästi. Yksittäinen eniten julkisuutta saanut suomalainen alkuperäistutkimus on ortopedi Markus Torkin hallux valgus- tutkimus arvostetussa Journal of American Medical Association lehdessä (Torkki et al. 2001). Viime vuosina nilkka- ja jalkateräkirurgiaan keskittynyt tutkimustoiminta on lisääntynyt selvästi ja useita tieteellisiä tutkimuksia on käynnissä ympäri Suomea.

Suomen Jalkakirurgiayhdistys (SuoJalka) on perustettu vuonna 2005. Kantava voima yhdistyksen perustamiselle oli ortopedi Tero Klemola Oulusta. Yhdistyksellä on hallitus, joka vaihtuu joka toinen vuosi. Vuosikokous pidetään marraskuussa Operatiivisten Päivien yhteydessä. SuoJalka hyväksyttiin EFAS:n täysjäseneksi vuonna 2008 Marko Mykkäsen puheenjohtajakaudella. SuoJalka kuuluu Suomen Ortopediyhdistykseen alajaoksena. Yhdistyksellä on tällä hetkellä reilu 60 jäsentä, joista suurin osa on ortopedian ja traumatologian erikoislääkäreitä. SuoJalan jäsenenä saa automaattisesti EFAS:n jäsenyyden, Foot and Ankle Surgery -lehden vuosikerran sekä hyvät alennukset EFAS:n koulutuksista. Lisäksi osa SuoJalan koulutuksista on avoimia vain jäsenille.

Jalkakirurgialla ei toistaiseksi ole erityispätevyyttä tutkinnon muodossa, mutta Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa (OYS) on mahdollista suorittaa jalkakirurgian kaksivuotinen lisäkoulutusohjelma, jonka sisällön tiedekuntaneuvosto on hyväksynyt keväällä 2013. Lisäkoulutusohjelmaan hakevan tulee olla ortopedian ja Traumatologian erikoislääkäri. Tarkempia tietoja löytyy Oulun Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan koulutusoppaasta.

KOULUTUSTOIMINTA

Suomen Jalkakirurgiayhdistys järjestää vuosittain laajalti koulutustoimintaa. SOY:n kevätkokouksessa 2006 oli SuoJalka-session pääluennoitsijana prof. Sigvard T. Hansen, Jr. Harbourview Medical Hospitalista, Seattlesta. Hansen on vuodesta 1970 johtanut Luoteis-Yhdysvaltojen/Kanadan merkittävintä jalkaklinikkaa, kirjoittanut oppikirjoja sekä kouluttanut Davosin Advanced Foot & Ankle-kurssilla jalkakirurgeja vuosien ajan. Samainen henkilö kävi ensimmäisen kerran Suomessa 2004 ikimuistoisessa Kalastajatorpan jalkakokouksessa, jota voidaan pitää eräänlaisena lähtölaukauksena SuoJalka ry:lle. Vuonna 2007 Naantalissa kutsuttuna pääluennoitsijana paikalla oli Tri Harald Kitaoka Mayo-klinikalta.

Operatiivisten päivien ja Ortopedian Lapin kurssin yhteydessä SuoJalka on ollut mukana vuosittain oman koulutusosionsa puitteissa. Reumaortopediyhdistys ja SuoJalka ovat järjestäneet kaksi yhteistä koulutusta. Ortopediyhdistyksen kevätkokouksessa yhdistyksellä on ollut viime vuosina myös merkittävä rooli tieteellisen ohjelman toteuttamisessa. Kurssilla ovat vierailleet luennoitsijoina mm. Ian Winson Englannista, Markus Knupp ja Beat Hintermann Sveitsistä.

Tärkeäksi vuosittaiseksi koulutustapahtumaksi on muotoutunut vuodesta 2010 alkaen keväisin järjestettävä Jalkamestari- koulutuspäivä, joka on suunnattu pelkästään yhdistyksen jäsenille. Suuren suosion saavuttanut Jalkakirurgian peruskurssi alasta kiinnostuneille erikoistuville lääkäreille on järjestetty vuodesta 2011 alkaen. Yhdistyksen jäsenille rajattu Sinatra-sessio on rennompi kokoontuminen kouluttautumisen merkeissä, jota on järjestetty vuodesta 2012 lähtien vaihtelevasti. Yhdistys kannustaa aktiivisesti jäsenistöä tekemään henkilökohtaisia vierailuja (Jalkakylpy) oman maamme yliopistoklinikoihin tai muuten aktiivisiin jalkakirurgisiin yksiköihin.

VISIOITA TULEVAISUUDESTA

Yhdistyksen strategiana on lisätä alan osaamista, tutkimustoimintaa sekä yhteistyötä eri erikoisalojen ja yhteistyökumppaneiden kesken, joiden avulla voidaan taata paras mahdollinen tietotaito nilkka-jalkaterävaivoista kärsivän potilaan hoidossa. Visiona on olla alan aktiivinen ja merkittävä toimija sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Kunnianhimoisena tavoitteena on lähivuosina julkaista alan suomenkielinen oppikirja.

JALKAKIRURGINEN POTILAS VASTAANOTOLLA

Nilkan ja jalkaterän alueen vammat ja kiputilat ovat jalkakirurgien keskeinen työsarka. Hoito voi olla päivystysluonteista, jolloin tarkoitetaan vammojen ja tapaturmien hoitoa. Tyypillisiä akuuttivammoja ovat säären alaosan, nilkan ja jalkaterän alueen murtumat, nivelten nyrjähdykset ja sijoiltaanmenot. Nilkan alueen jännevammoista yleisin on akillesjänteen katkeaminen. Vammanjälkeinen nilkan tai jalkaterän kiputila selittyy usein nivelten nivelrikkomuutoksilla. Tyypillisesti nivelrikko todetaan ylemmässä nilkkanivelessä nilkkamurtuman tai toistuvien nyrjähdysvammojen jälkeen. Alempaan nilkkaniveleen kuluma voi tulla esimerkiksi kantaluun murtuman jälkeen. Vammaan tai aiempaan leikkaukseen liittyvä hermon venymä tai vaurioituminen voi joskus aiheuttaa invalidisoivan ja vaikeahoitoisen jalan kroonisen kipuoireyhtymän.

Suurin osa nilkan ja jalkaterän alueen vaivoista ja kiputiloista on kuitenkin ei-tapaturmaperäisiä, jolloin potilas on voinut kärsiä vaivoista jo vuosia. Altistavina tekijöinä rasitus- ja rappeumaperäisille vaivoille on raskas fyysisesti kuormittava työ, urheiluun ja liikuntaan liittyvät ylirasitustilat, nivelten virheasennot ja kehityshäiriöt, ylipaino, tupakointi ja epätarkoituksenmukaiset kenkävalinnat. Taustalla voi olla myös jokin perussairaus, joka aiheuttaa niveloireita jalkoihin (reuma, kihti, diabetes). Tyypillisiä vaivoja, joita jalkakirurgi tällöin hoitaa ovat vaivaisenluut (hallux valgus), “liikavarpaat” (bunionette), vasaravarpaat (dig malleous), päkiäkipu (metatarsalgia, neuroma Morton), lättäjalka (planovalgus), kaarijalka (pes cavus), kampurajalka ja sen jälkitilat (pes cavovarus), ”kantaluupiikki” (fascitis plantaris), akillesjänteen ja muut kantapään seudun kiputilat (tendinosis, insertiotendinosis, bursitis retrocalcanearis) jne.

Jalkakirurgisen potilaan tutkimus pitää sisällään huolellisen esitietojen kartoituksen, jossa perehdytään erityisesti jalan alueen edeltäviin vammoihin, poikkeavaan rasitushistoriaan, mahdollisiin kävelyn häiriöihin, kenkävalintoihin, mahdolliseen apuvälineiden käyttöön (tukipohjalliset) ja oirekuvaan. Jalkojen ja alaraajojen tutkimiseen kuuluu kävelyn silmämääräinen arvio, sekä seisten ja tutkimuspöydällä tehty kliininen nilkan ja jalkaterän tutkiminen. Täydentävinä tutkimuksina saatetaan tarvita kuvantamistutkimuksia (röntgen, tietokonekuvaus, magneettikuvaus), hermoratatutkimuksia (ENMG) sekä laboratoriotutkimuksia. Tarvittaessa konsultoidaan myös muiden erikoisalojen lääkäreitä jos diagnoosin varmennus tai hoidon suunnittelu sitä vaatii.

Nilkka- ja jalkaterävaivojen sekä kiputilojen hoito voidaan jakaa ei-leikkaukselliseen eli konservatiiviseen hoitoon ja leikkaukselliseen eli operatiiviseen hoitoon. Konservatiivinen hoito tarkoittaa pääsääntöisesti kuntouttavaa hoitoa, jossa tarkoituksena parantaa alaraajojen lihasten ja nivelten toimintakykyä siten että askeltaminen kävelyn aikana on mahdollisimman normaalia ja kivutonta. Apuna käytetään tällöin fysioterapian ja toimintaterapian eri keinoja, erilaisia apuvälineitä (tukipohjalliset, ortoosit, teippaus, erikoisjalkineet yms.) sekä lääke- ja pistohoitoja. Leikkaushoidossa ensisijaisena tavoitteena on yrittää säilyttää raajan tai nivelen toimintakyky mahdollisimman normaalina säästävän leikkaustekniikan avulla, jolloin voidaan tehdä esim. nivelen puhdistusleikkaus (debridement) tai luun katkaisu- ja kääntöleikkaus (osteotomia). Jos niveltuho tai virheasento on vaikea, voidaan joutua turvautumaan jäykistysleikkaukseen (arhtrodesis).

Leikkaustekniikat ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi kiitos uusien materiaalien (titaani, sulavat implantit) ja instrumenttien (lukkolevyt, ydinnaulat, tekonivelet). Nilkan ja jalkaterän alueen kirurgia kirurgia on vaativaa, jossa ensiarvoisen tärkeää on raajan biomekaniikan ymmärtäminen. Hyvinkin vähäpätöinen korjaustoimenpide voi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia, jos ymmärrystä ei ole. Hoitoprosessit vaativat huolellista ja yksilöllistä suunnittelua, jossa potilaan tarpeet ja ominaispiirteet on huomioitava. Potilaan tulee olla hyvin motivoitunut ja valmistautunut hoitoon, sillä leikkauksen jälkeiset kuntouttavat toimenpiteet kestävät yleensä useita kuukausia.

 

Hae Jäseneksi

Täytä hakemuslomake netissä.

Jäsenalue

Keskustelualue jäsenille

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Yhteydenotto

5 + 15 =

Suomen
Jalkakirurgiayhdistys ry

Y-tunnus 2349867-3